Kävästiin kurkkaamassa tämä Kanadan erikoisuus vaahterasiirappi. Ihan mielenkiintoinen systeemi miten sekin jalo tuote valmistetaan. Metsä oli täynnä yläkuvassa näkyviä letkusysteemejä, joilla imettiin puusta tuo jalo tuote "jalostamoon". Siellä se suunnilleen vain keitetään, lyödään pulloon ja myydään. Noin karkeasti sanottuna. Helppoa eikö totta. Nautimme myös asianmukaisen aamupalan eli pannukakkuja ja vaahterasiirappia. Hiukka makeaa meikäläisen makuun, mutta täytyy uhrautua.
Avasin pakastimen ja siellähän oli suorastaan iloinen yllätys. Mistä lie tämmöinen jalo herrasmiesten juoma oli sinne eksynyt. Kiitos ja kunnia Suomalaiselle alkoholiteollisuudelle tästä ihanasta tuotteesta.Kyllä kaksi viikkoa luentoja vielä edessä ja sitten alkaa suuri mahdoton luku-urakka viimeisiin tentteihin. Olisi meikäläisen koulun penkillä istumiset oikeastaan näiden kahden viikon jälkeen istuttu. Vielä on pitkä tie saada joskus ne paperitkin sieltä koulusta ulos, mutta kaikki aikanaan.
Tällä hetkellä on hiukka hiljaiseloa, sillä pitää ainakin yrittää opiskella ahkerasti ja tehdä jo mahdottomiksi osoittautuneet harkkatyöt pois. No ehkä tästä hengissä selvitään. Kaikilla on omat kiireensä ja osalla loppuu jo koulu kahden viikon jälkeen. Joten tiedossa on todennäköisesti hieman juhlahumuinen viikonloppu, kun pitää viimeisiä yhteisiä juhlia viettää. Kyllä, koville ottaa tämä vaihto-opiskelijan elämä, mutta minkäs teet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti