Edellinen viikonloppu meni lauantain ja sunnuntain osalta tietokoneella istuen ja hyvinki täysipainotteisesti opiskellen. Piti hieman ennakkoon/myöhässä tehdä kouluhommia, jotta pääsee ensiviikonlopuksi rentoutumaan pohjoiseen. Suuntana Quebec, mutta siitä lisää myöhemmin.Jep eli olipa kerran taas yhdet pippalot. Aussit järkkäsi juhlat maansa vuosipäivän (26.1) johdosta. Luvassa oli siis juomaa, ruokaa, hyvää seuraa ja juomapelejä, sekä jatkot paikallisessa "yökerhossa" nimeltä Jack´s. Kyseisessä pubissa on itseasiassa joka maanantai pippalot ja tälläkin kertaa paikka oli aivan täynnä. Halpa juoma houkuttelee opiskelijoita paikalle ja meno oli sen mukainen. Hauskaa riitti aina pilkkuun asti ja joillakin vielä senkin jälkeen. Itsehän menin kiltisti kotia nukkumaan. Laitetaan nyt muutama otos illan menosta tännekin puolelle.

Kyseinen neiti oli myymässä meille tuota jaloa mutta ei niin mauaksta juomaa. Suomessa sitä kutsutaan olueksi.


