torstai 4. helmikuuta 2010

Carnaval de Quebec

Pieni road-trip Quebeciin. Vuokrasimme taas kerran auton sillä se on reilusti edullisin vaihtoehto matkustaa. Tosin kun 60 päivää Kanadassa tulee täyteen tulisi hankkia Ontarion ajokortti, jos mielii autolla ajella. Mutta itse asiaan. Läksimme matkaan torstai-perjantai välisenä yönä 2:00 ja tarkoituksena oli käydä kurkkaamassa Quebecin "talvifestarit". Matkaa suuntaansa kertyi karvan alle 1000 kilometriä, joten ajettavaa riitti. Kyseinen vuokraamo (Enterprice) ei vuokraa autoa alle 25-vuotiaalle, jos ei ole omia vakuutuksia, joten minä ja Filip olimme kuljettajina. Kansainvälistä ajokorttia ei tarvittu, mutta suosittelen sen hankkimaan ennen kun reissuun lähdet. Todennäköisesti helpottaa asioita, jos mielii paljonkin autolla ajella.
Tulipahan käytyä tai siis ajettua ohi Toronton ja Montrealin. Moottoritiet olivat kyllä melkein kuin viivottimella vedetty. joten ajaminen on jokseenkin tylsää. Varsinkin Montreal - London väli on tylsää, sillä maasto on hyvinkin tasaista ja matkan varrella ei ole mitään mielenkiintoista nähtävää. Paitsi hauskat liikennemerkit esimerkiksi yksi liikennemerkki kertoi paljon tulee sakkoa jos ajelee ylinopeutta (120km/h 95$ sakkoa jne.). Ihme touhua.


Quebecissa oli pakkasta 20 astetta ja aika tuulinen keli, joten olo oli kuin kotomaassa. Ja yllättäen tiet olivat täysin sulat, vaikka lunta ja pakkasta riitti mukavasti! Yksi syy taas lienee tämä Kanadan supersuola, mikä tuntuu toimivan pakkasella kuin pakkasella..


Tämä on hyvin tuttu näky näillä teillä ja kesärenkaathan riittää!

Rennolla otteella suolataan paikkoja.

Quebeciin päästyämme majotuimme Cecilian isän luokse, joka asuu Quebecissa. Joten loistavasti saimme "ilmaisen" majoituksen. Perille saavuimme alkuiltapäivästä ja heti lounaan jäkeen suuntasimme "Carnaval de Quebec" alueelle ihmettelemään. Tapahtuma on suuri juttu Quebecissa ja se kestää reilun viikon, jonka aikana on luvassa kaiken laista tapahtumaa ja toimintaa. Kerkesimme juuri avajaisseremoniaa kurkkaamaan. Sinäänsä en siitä mitään irti saanut, sillä on ranska vähän ruosteessa. Quebec on puhtaasti ranskankielinen alue ja kaikki tienviitat jne. ovat ranskaksi. Palvelua saa tosin myös englanniksi, joten siinä ei ollut ongelmia. Mutta hassua, kun samassa maassa on täysin toista kieltä puhuva alue. Vanhassa kaupungissa näkyi mielestäni selvästi Ranskalainen rakennustyyli. Verrattuna Londonin tyyliin oli Quebec paljon tyylikkäämpi kaupunki.
Fairmont Le Château Frontenac. Kuulemma maailman eniten valokuvattu hotelli.

Vanhaa kaupunkia...

Aurinko paistoi päivällä, mutta oli aika rapsakka tuuli ja pakkanen.





Lauantai-iltana kävimme pulikoimassa aluella sijaitsevassa ulkokylpylässä. Sauna ei valitettavasti ollut käytössä.

Sunnuntaina kävimme kurkkaamassa paikallisen jäähotellin Hótel de Glace. Se olikin todellin jäähotelli. Huoneita oli muistaakseni 36 kappaletta. En nyt tiedä olisiko se niin hauska kokemus nukkua makuupussissa ylihintaisessa hotellissa. Oli siellä sentään saunaosasto!



Hotelli oli täynnä upeita jäästä tehtyjä veistoksia ja muuta vastaavaa. Sieltä löytyi myös yökerho.
Löytyi sieltä myös lukemista.. Taitaa kyllä olla ranskaksi...

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Yleistä opiskelun ihanuudesta kuukauden kokemuksella...

Tässä rupesin hajoilemaan kotitehtäviin, jotka on pakko palauttaa jos mielii saada kurssista jonkinlaisen arvosanan. Joten ajattelin välillä jotain tännekin kirjoitella muiden kiusaksi. Ei siinä, aikaa on vielä pari päivää palauttaa koodaustehtävä sähköisesti ja paperilla se pitää palauttaa ensi maanantaihin mennessä! En tiedä tekeekö opettaja paperilentokoneita niistä vai mitä se niillä tekee, mutta lähes kaikki koodit pitää palauttaa sähköisesti ja paperilla. Kait ne voivat sitten yhdessä opettajanhuoneessa nauraa meille ja meidän tyhmille tuherruksille. Heh, hulluja nämä Kanukit!
Eli kurssit teettää aika kovasti hommia ja saa kyllä tehdä ihan urakalla. Ensin kun saat suomennettua tehtävän ja sitten rupeat sitä miettimään että mitä tekisi, niin siihen se aika meneekin. Tunteja ei ole paljon, mutta kurssit teettää sitäkin enemmän töitä kotona. Raskas työ vaatii sitten sitäkin raskaammat huvit! Että tultiinko tänne opiskelemaan vai elämään? No tultiin!


University College

Kuukausi on vierähtänyt niin nopeasti ettei oikein ole huomannutkaan. Aika menee kuin siivillä ja koko ajan on jotain uutta näkemistä ja kokemista luvassa. Uusia retkiä pitkin Ameriikanmaata on luvassa opiskelun lomassa. Viikot menee aika hyvin opiskelun parissa ja jopa osa viikonlopuistakin, mutta se ei saa häiritä tärkeintä, eli yleistä viihtymistä. Viihtymisestä puheen ollen täytyy tehdä muutama korjaus aikaisempiin kirjoituksiin. Eli jos meinaat alkoholia Ontariossa ostaa/nauttia, niin tulee sinun olla 19-v. Itse tuon rajapyykin niukasti ylitän joten ei ongelmia, mutta sen hankkiminen onkin pidempi prosessi.


Meikäläisen olohuone.
Ja joku on kantanut pöydän täyteen tyhjiä pulloja! On nuo kämppikset tuon oluen perään...

Eli Ontarion osavaltio on keksinyt tämmöisen hienon monopoli systeemin alkoholin suhteen. On LCBO mistä voit ostaa kaikkea kuten suomenkin alkosta ja sitten on erikseen "Beer Store" - mistä voit ostaa puhtaasti pelkää olutta! Ja lähimmät olutkauppa ja viinakauppa sijaitsevat lähiostarilla noin 5 kilometrin päässä... Joten kyllä se hyvältä maistuu kun sen tänne asti kantaa :)



Oikealla näkyy Weldon Library. Yhtä ruma sisältä kuin ulkoakin.

Spencer engineering